Kunnanvaltuusto

Viimeksi muokattu: 27.3.2024
Mäntsälän kunnan organisaatiossa ylintä päätösvaltaa käyttää asukkaiden valitsema kunnanvaltuusto, jonka jäsenmäärä on 43. Valtuusto valvoo kunnan toimielinten toiminnan lain- ja tarkoituksenmukaisuutta. Se hoitaa kunnan hallinnon järjestämisen, käyttää kunnan taloudellista valtaa ja valitsee jäsenet toimielimiin.

Kunnanvaltuusto on ryhmittynyt eri poliittisia kantoja edustaviksi valtuustoryhmiksi.

Valtuusto käsittelee asiat kunnanhallituksen valmistelun pohjalta. Valtuusto voi siirtää päätösvaltaansa edelleen muille kunnan toimielimille.

Kunnanvaltuuston kokoukset ovat yleisölle avoimia ja kokouksista ilmoitetaan etukäteen kunnan ilmoitustaululla ja kunnan kotisivuilla kohdassa ”Kuulutukset”. Kokousten esityslista julkaistaan kunnan kotisivuille liitteineen noin puolitoistaviikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjat julkaistaan ja ovat nähtävänä yleisessä tietoverkossa pääsääntöisesti saman viikon perjantaina kuin kokous oli. Kunnanvaltuuston kokoukset alkavat klo 17.

Kunnanvaltuuston kokoukset nähtävissä livenä osoitteesta https://julkinen.fi/mantsala.
Kokouksen jälkeen tekstitetyt tallenteet voi katsoa kunnan YouTube-kanavalta

Valtuusto 2021-2025

KESK Aalto Jussi, p. 040 5639334, jussi.aalto(at)lh.mantsala.fi
KESK Alaluusua Sari, sari.alaluusua(at)lh.mantsala.fi
KESK Allonen Ilkka, p. 0400 499785, ilkka.allonen(at)lh.mantsala.fi
KESK Brusila Eerik, p. 040 5157909, eerik.brusila(at)lh.mantsala.fi
PS Goltz Paul  pauli.goltz(at)lh.mantsala.fi
SDP Hallikainen Heli, p. 040 5336010, heli.hallikainen(at)lh.mantsala.fi
KESK Havula Tapio, p. 040 5545066, tapio.havula(at)lh.mantsala.fi
KOK Heikkilä Juho-Ville, p. 040 5377797, juho-ville.heikkila(at)lh.mantsala.fi
KOK Heikkilä Jussi, jussi.heikkila(at)lh.mantsala.fi
SDP Heikkilä Teuvo, p. 040 3145411, teuvo.heikkila(at)lh.mantsala.fi
KESK Heinmurto Katri, p. 040 7104964, katri.heinmurto(at)lh.mantsala.fi
KESK Heinonen Kalevi, kalevi.heinonen(at)lh.mantsala.fi
KOK Helin Anna, anna.helin(at)lh.mantsala.fi
KESK Inkinen Juha-Matti, p. 050 3407396, juha-matti.inkinen(at)lh.mantsala.fi
PS Juutinen Ari, ari.juutinen(at)lh.mantsala.fi
SDP Kalenius Christina, p. 0400 425925, christina.kalenius(at)lh.mantsala.fi
PS Karttunen Osku, osku.karttunen(at)lh.mantsala.fi
pj. KOK Keto-Huovinen Pihla, p. 040 6640113, 0400 460864, pihla.keto-huovinen(at)lh.mantsala.fi, pihla.keto-huovinen(at)eduskunta.fi
KD Koivula Susanna, susanna.koivula(at)lh.mantsala.fi
KOK Kokko Eero, p. 0400 492110, eero.kokko(at)lh.mantsala.fi
VIHR Kopra Sanna, sanna.kopra(at)lh.mantsala.fi
KESK Kosonen Jyrki, p. 050 5513170, jyrki.kosonen(at)lh.mantsala.fi
KOK Krakau Harri, p. 0400 713521, harri.krakau(at)lh.mantsala.fi
MäPu Kujanpää Tiina, tiina.kujanpaa(at)lh.mantsala.fi
PS Laakso Teemu, teemu.laakso(at)lh.mantsala.fi
I vpj SDP Laine Tytti, tytti.laine(at)lh.mantsala.fi
PS Lampi Satu, satu.lampi(at)lh.mantsala.fi
VAS Laukkanen Erkki, erkki.laukkanen(at)lh.mantsala.fi
SDP Leino Timo, timo.leino(at)lh.mantsala.fi
KESK Manninen Katri, p. 045 78336424, katri.manninen(at)lh.mantsala.fi
KOK Manninen Marjaana, marjaana.manninen(at)lh.mantsala.fi
PS Niemi-Korpi Eemil, eemil.niemikorpi(at)lh.mantsala.fi
PS Pekkinen Pauli , pauli.pekkinen(at)lh.mantsala.fi
SDP Ravolainen-Rinne Heta, heta.ravolainen-rinne(at)lh.mantsala.fi
SDP Rinne Antti, antti.rinne(at)lh.mantsala.fi
KOK Sillanpää Jari K, jari.sillanpaa(at)lh.mantsala.fi
VIHR Särkijärvi Tuuli, tuuli.sarkijarvi(at)lh.mantsala.fi
KESK Teppinen Marja, marja.teppinen(at)lh.mantsala.fi
PS Toivonen Tero, p. 044 5274714, tero.toivonen(at)lh.mantsala.fi
SDP Tuomisto Emmi, emmi.tuomisto(at)lh.mantsala.fi
KOK Warras-Stjernvall Annika, annika.warras-stjernvall(at)lh.mantsala.fi
SDP Vierikko Tarja, p. 045 1503002, tarja.vierikko(at)lh.mantsala.fi
KOK Virpiaro Matti, p. 0400 402378, matti.virpiaro(at)lh.mantsala.fi