Mt 140 (Lahdentie) keskisaarekkeen uusimistyöt käynnistyvät Mäntsälän keskustassa maanantaina 4.9.23

1.9.2023

Mt 140:n eli Lahdentien keskisaareke uudistetaan Mäntsälän keskustassa. Työt käynnistyvät 4.9.2023 valmistelevilla töillä, jonka jälkeen varsinaiset keskisaareketyöt alkavat Peltolantien ja Sälinkääntien välisellä osuudella. Keskisaarekkeen uusimistyöt valmistuvat viimeistään 30.11.2023.

Uusimistyössä vanhan keskisaarekkeen tilalle rakennetaan uusi saareke. Välialueen nykyiset istutukset ja nurmialueet poistetaan kasvualustoineen. Lisäksi nykyiset, 1990-luvun alusta olevat betonikiveykset poistetaan ja korvataan graniittisilla. Työhön sisältyy myös kaapeleiden siirtoa, uusien rakentamista sekä maansiirtoa. Töiden valmistuessa keskisaarekkeeseen istutetaan uusia puita, puistolehmuksia. Pääurakoitsijana hankkeessa toimii Marttilan Maanrakennus Oy.

 

”Keskisaareke sijaitsee yhdellä Mäntsälän käytetyimmistä väylistä. Tehtävillä töillä saamme lisää laadukkuutta ja turvallisuutta tälle paljon käytetylle alueelle. Työmaa on sijainniltaan keskeinen. Pyrimme siihen, että hankkeen läpivienti on mahdollisimman sujuvaa. Liikenteellä on vähintään yksi kaista suuntaansa käytössä koko hankkeen ajan. Kerromme kanavissamme ennakkoon tulevista liikennejärjestelyistä, joten ne kannattaa ottaa seurantaan”, kertoo Mäntsälän kunnan rakennuttamispäällikkö Pertti Palmroos.

Liite: Mt140_keskisaarekkeen_rakentaminen_plv720-960 Keskisaarekkeen lopullinen ilme muodostuu kenttäkiveyksestä, maakivistä ja puistolehmuksista.

Lisätiedot: Mäntsälän kunta, Pertti Palmroos, rakennuttamispäällikkö, etunimi.sukunimi@mantsala.fi, puh. 040 314 5431

 

Seuraa keskisaarekkeen uusimistöitä:

Mäntsälän kunnan www-sivuilta: https://www.mantsala.fi/ajankohtaista/

Facebook: https://www.facebook.com/Mantsalankunta/

Instagram: https://www.instagram.com/mantsalankunta/

Lue myös