Mitä ihmettä -tapahtuma täyttää Mäntsälän keskustan la 25.5.
Mäntsälässä la 25.5. pidettävään Mitä ihmettä -tapahtumaan odotetaan suurta yleisömäärää. Keskustaan kannattaakin saapua junalla, pyörällä tai kävellen.
Mäntsälässä pidetään nyt lauantaina 25.5. Mitä ihmettä -tapahtuma, johon odotetaan suurta yleisömäärää. Tapahtumapaikat sijaitsevat Mäntsälän keskustassa eli Kirsikkapuisto jokirannassa, Jäähallin alue, Kulttuurimeijerinmäki, Seurojentalo ja Varjan ateljee.
Suosittelemme, että liikut keskustassa lauantaina pääsääntöisesti jalan tai polkupyörillä ja Mäntsälään pääsee myös Z-junalla. VR:n asemalta on keskustaan runsaan 2 km matka ja reitti Mitä ihmettä -tapahtumaan on selkeästi merkitty.
Välimatkat tapahtumapaikkojen välillä ovat lyhyitä ja helposti käveltävissä. Päätapahtumapaikkoja eli Kulttuurimeijerin mäen ja Kirsikkapuiston alueita yhdistää Yhdystie ja Veteraanitietä pitkin pääset Jäähallille, jonka piha-alueella sijaitsee iltakonserttien päälava.
Keskustan liepeiltä löytyy parkkipaikkoja autoille ja Mäntsälän kunta tarjoaa käyttöön myös ilmaisia kuntapyöriä. Niiden asemia löytyy eri puolilta taajamaa, myös rautatieasemalta.
Vinkit saapumiseen ja kulkemiseen tapahtumassa (avautuu uudelle sivulle).
Monipuolinen ohjelmakattaus ja vapaa pääsy
Mukana tapahtumaa tekemässä on yli 50 eri alojen toimijaa. Kirsikkapuistossa iltapäivää vietetään rennon aurinkoisen puistopiknikin merkissä ja mukana on eri tahojen esittelypisteitä, esityksiä, toimintapisteitä, kahviloita ja herkkumyyjiä jne.
Päälavalla Jäähallin piha-alueella esiintyy suomalaisen musiikkielämän tähtiartisteja, Hugo, Anna Puu sekä Vicky Rosti & Freeman. Oman mausteensa kattaukseen tuo Kulttuurimäen sekä Varjan ateljeen ja Seuriksen ohjelmatarjonta.
Ohjelmaa on eri puolilla Mäntsälän keskustaa klo 15-22 seuraavasti:
Jokirannan Kirsikkapuistossa klo 15-18, osa pisteistä auki pidempään: tekemistä, esittelyjä, makumatkoja, ostoksia.
Vapaa pääsy! Osoite: Veteraanitie 2.
Päälavalla (jäähallin pihalla) klo 17.30-22: tähtiartistit Hugo klo 18, Virve Rosti, Freeman & Menneisyyden vangit klo 19.15, Anna Puu 21.00. Vapaa pääsy! Osoite: Veteraanitie 4.
Kulttuurimäellä klo 14 alkaen: musiikkia, elokuvia, runoutta, sirkusta ja ohjelmaa lapsille. Kulttuurimeijeri, Cine, Tislaamo ja piha-alue.
Vapaa pääsy, ellei toisin mainita. Osoite: Meijerinaukio 2 ja 3.
Seurojentalolla klo 16 alkaen: alkuillasta klassista musiikkia, illemmalla ohjelmaa nuorille ja Basu meet.
Vapaa pääsy! Osoite: Huvitie 3.
Heikki Varjan ateljé klo 14-17: ainutlaatuisessa kotiateljén miljöössä avoimet ovet.
Vapaa pääsy! Osoite: Veistäjäntie 14.
Lämpimästi tervetuloa!
Koko ohjelma, tapahtumapaikat ja muuta tärkeää tietoa löytyy Mitä ihmettä -tapahtuman sivuilta (linkki sivuille).
Seuraa tapahtumaa somessa: Facebook @http://www.mitaihmetta.netmitaihmettamantsala Instagram: @mantsalankunta aihetunnisteet: #mitäihmettämäntsälä #mitäihmettä2024