Muistutus huoltajille koulukuljetuksen hakemisesta lukuvuodelle 2023–2024
Tulevan vuoden koulukuljetuksen hakeminen on ajankohtaista juuri nyt, kun ensi vuoden koulupaikat ovat liki kaikilla oppilailla varmistuneet. Ethän jätä koulukuljetuksen hakemista viimetinkaan!
Oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, mikäli hänen koulumatkansa pituus ylittää lyhyintä käyttökelpoista reittiä pitkin
- esikoululaisella 2 kilometriä
- 1.–2. luokkien oppilaalla 3 kilometriä
- 3. luokan oppilaalla 4 kilometriä
- 4.–9. luokkien oppilaalla 5 kilometriä.
Koulukuljetusetuutta tulee hakea hyvissä ajoin, jotta järjestelyt ehditään toteuttaa ennen toivottua kuljetuksen aloituspäivää. Mikäli lapsesi tarvitsee koulukuljetuksen syksyn ensimmäisestä koulupäivästä alkaen, jätäthän koulukuljetushakemuksen jo nyt.
Koulukuljetushakemus jätetään sähköisesti Wilmassa, etusivun Hakemukset ja päätökset -kohdassa. Koulukuljetusta voi hakea myös lomakkeella tai kunnantalon infopisteestä haetulla paperilomakkeella.
Lisätietoa esi- ja perusopetuksen koulumatkoista ja kuljetuksista kunnan kotisivuilla, esimerkiksi koulukuljetuksesta koulumatkan vaarallisuuden tai asiantuntijalausunnon perusteella.
Lisätietoa toisen asteen oppivelvollisen koulumatkatuesta kunnan kotisivuilla.