Vuoden urheilu- ja kulttuuriteot palkittiin
Vuoden 2022 aikana ansioituneita mäntsäläläisiä urheilijoita ja kulttuurintekijöitä on palkittu vuotuisessa kunnan järjestämässä juhlassa.
Hyvinvointilautakunta jakoi stipendejä eri lajeissa hienosti menestyneille urheilijoille. Lisäksi julkistettiin Vuoden 2022 Urheiluteko ja Vuoden 2022 Kulttuuriteko.
Vuoden 2022 Urheiluteko -palkinnon sai golfaaja Tiia Koivisto. Hän on neljäs suomalainen, joka on voittanut naisten European Tourin osakilpailun Ranskan avoimissa. Viime vuonna hän oli myös paras suomalainen naisgolfari kyseisellä kiertueella ja sijoitus kokonaisrankingissä oli 13. Tiia golfaa tällä hetkellä Etelä-Afrikassa, joten palkinto toimitetaan hänelle myöhemmin.
Vuoden 2022 kulttuuriteko Mäntsälässä on Mäntsälä LIVEn toteuttama Juice Tribuutti -konserttitapahtuma, joka myi Kulttuurimeijerin täyteen innostunutta yleisöä neljästi. Juice Tribuutissa kuultiin Juicen tuotannon helmiä vuosien varrelta korkeatasoisena musiikillisena kokonaisuutena. Yleisön pyynnöstä palkittu ryhmä toteuttaa vielä viidennen Juice-illan, ja liput tulevat myyntiin heti huomenna mm. KIPA-kirjakaupassa.
Kulttuurin kunniamaininnan sai Open Mic -runotapahtuma, joka kutsui kaikenikäisiä esittämään runoja yleisön edessä. Seuraava Open Mic -tapahtuma järjestetään toukokuussa 2023 ja se on tarkoitettu nuorten runoilijoiden teoksille.
Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!