Super-Mervi auttaa ja järjestää

Viimeksi muokattu: 8.2.2023
Vuoden mäntsäläläinen Mervi Skott on ideasampo ja toteuttaja, jonka sydäntä lähellä on etenkin nuorten auttaminen, yrittäminen ja hauska yhteinen tekeminen.

Mervi on niin ihana! Mervi on ihan super! Tässä luonnehdintoja, kun kerroin ketä olen menossa haastattelemaan. Mervi Skott on tämän lisäksi puoliso, äiti, erityisnuorten ohjaaja, lähihoitaja, seksuaali- ja parisuhdeterapeutti, nepsyvalmentaja ja monen eri alan yrittäjä. Niin ja viimeisimpänä Vuoden mäntsäläläinen 2022.

Vuoden mäntsäläläisen valintaperusteluissa todetaan mm. seuraavaa: ”Mervi on hyvin sydämellinen yrittäjä, jolta ei ideat lopu. Rohkea ja epäitsekäs auttaja, joka auttaa nuoria ja on ystävä 24/7. Perusti Kirsikkapuistoon ihanan bussikahvilan. ”

Hitaampaa alkaa hirvittää tai tulee ainakin hiki, kun kuuntelee, mitä kaikkea Mervi on ehtinyt, halunnut ja keksinyt vuosien mittaan tehdä. Toisaalta, kun Mervi itse kertoo tarinaa elämästään, kaikki on tapahtunut hyvin luontevasti soljuen, tapahtumasta ja tilanteesta toiseen kehittyen. Tämä nainen ei aikaile, kun tulee idea tai aika toteuttaa jokin asia.

Mervin lähtökohdat omassa lapsuudessa olivat haastavat. Hän puhuu ylisukupolvisen huono-osaisuuden – päihteiden ja osattomuuden – voittamisesta ja sitä hän on halunnut edistää myös muiden kohdalla. Omien kolmen lapsen lisäksi Skottien perhe on toiminut sijaisperheenä erityistä tukea tarvitseville nuorille.

– Päätin jo nuorena, millainen äiti haluan ja en halua olla, ja sitä olen toteuttanut. Haluan olla mukana lasten arjessa, harrastuksissa, tuntea koulun ja kaverit. Meidän talo onkin vähän niin kuin muumitalo, ovet auki ja porukkaa tulee ja menee. Jos jollain lasten kaverilla on ollut jokin ongelma, aika herkästi he laittavat minulle viestiä.

Mervi paikallisen pilapiirtäjän Maken kuvaamana.

Mervi paikallisen pilapiirtäjän Maken kuvaamana.

Jos apua kysyy, sitä myös saa

– Minun periaatteeni on, että jos joku kysyy apua, hän myös sitä saa, Mervi kertoo. Ja jos jotain lasten kaipaamaa toimintaa, vaikkapa harrastusta, ei ole ollut, Mervi järjestää. Näin sai alkunsa muun muassa parkour Mäntsälässä.

Yhtenä parhaimmista asioista Mäntsälässä Mervi pitää sitä, että paikka on kotoisa, sopivan kylämäinen, palvelut ovat ihmiseltä ihmiselle, eikä kasvotonta tekemistä ja ”koko kylä kasvattaa”. Kun somessa taannoin purnattiin nuorten miesten harjoittavan maantierallia, Mervi otti yhteyttä tietämiinsä poikiin ja tarjosi hommia. Pian Suurlavan katolla huhki lumitöissä innokkaita kavereita.

– Nuoret tarvitsevat aikuista ystävää, se on ihan käsinkosketeltavaa. Jokainen meistä tarvitsee jonkun ihmisen, joka uskoo, luottaa, ohjaa ja kannustaa. Saman havaitsin myös ammattiohjaajana korona-aikaan toimiessa. Ei etäyhteys riitä, tarvitaan yhdessäoloa, hengailua, ihmisten välistä välittämistä ja hassuttelua. Kun ei korona-aikana esimerkiksi saatu tiettyjä poikia osallistumaan etätunneille, aloin pukeutua ihan älyttömiin vaatteisiin tunteja varten. Että tulisivat ruudun ääreen edes katsomaan, mitä se hullu tällä kertaa on keksinyt, Mervi nauraa. Ja tulivathan ne.

Hoivaajasta ravintolayrittäjäksi

Mervi aloitti uransa lastenhoito- ja lastenkotialalla, mutta vuorotyö kävi jossain kohtaa liian raskaaksi perheelliselle. Murroskohta oli vuosi 2017, jolloin lähipiirissä oli sairautta ja kuolemaa ja Mervi toimi myös saattohoitajana hyvin läheiselle ihmiselle omassa kodissaan.

– Hänen kuolemansa jälkeen päätin, että nyt en enää ammatikseni hoida ketään. Alan tehdä jotain ihan muuta.

Niinpä Mervi otti yhteyttä Mäntsälän Suurlavaa pyörittäneeseen Risto Isokankaaseen, jota oli käynyt auttamassa suurissa tapahtumissa jo aiemmin.  Syntyi ajatus perustaa lounasravintola Suurlavan yhteyteen.

Aloituksesta tulee nyt kuusi vuotta. Koronasta huolimatta ravintolatoiminta on pyörinyt hyvin ja laajennustakin tehtiin vuosi sitten. Tanssien järjestäminen ei enää kannata vuoden ympäri, joten lounasravintolalle on ollut siinäkin mielessä tilausta.

– Asiakaspalautteen perusteella paikalle vetää paitsi hyvä ruoka niin mukava tunnelma; meillä on töissä kivaa ja se saa näkyä myös asiakkaille.

 

Mervi lennossa Suurlavalla.

Mervi lennossa Suurlavalla.

Kohti uusia unelmia

Mervi oli jo kauan haaveillut myös kiertävän kahvilatoiminnan perustamisesta. Haave toteutui osittain, kun hän perusti viime kesänä Mäntsälän keskustan jokirantaan Kirsikkapuisto-nimisen kahvilan. Kahvilan virkaa tekee Kajaani-Kuopio -postireittiä aikoinaan ajanut Bedford vuosimallia 1965 ja sen edessä kierrätyskalustein varustettu ruohokenttä.

Perusteellisen kunnostuksen jälkeen bussikaunotar sain pintaansa turkoosia maalia ja kesän vetonaulan asema oli taattu. Kahvilassa myyjänä ja muunakin apuna on ollut myös perheen vanhin poika Nino ja Mervin mies Toni ”talonmiehen” roolissa silloin kun perheen toiselta yritykseltä ehtii.

Kesän ehkä paras palaute tuli eräältä yli 90-vuotiaalta rouvalta, joka kertoi, ettei ole käynyt Mäntsälän keskustassa yli 25 vuoteen oluella. Nyt hän viihtyi kahvilassa pitkään ohikulkevia ihmisiä onnellisena katsellen.

– Muutenkin palaute on ollut vain positiivista. Että ”vihdoinkin meillä on täällä tällainen olohuone, keskellä Mäntsälää”.
Koira-asiakkaatkin oli huomioitu, heitä jokirannan ulkoilureitillä riittää ja osa jo kanta-asiakkaitakin. Kesätapahtumiakin on jo järjestetty ja ensi kesänä on luvassa lisää, ainakin näillä näkymin.

Vapaa-ajalla Mervi latautuu talvisaikaan avantouinnin parissa ja käymällä muun muassa bingossa. Unohtaa ei sovi myöskään jo valtakunnallistakin mainetta saanutta Lidl-kerhoa, jonka hän perusti koronakurimusta piristämään yhdessä Riston kanssa. Mutta se onkin sitten toinen tarina…

Mikä vaan on mahdollista, kun vaan alkaa edistää asiaa on Mervin motto. Ja ideoita riittää, kuten kuvauksissa: ”Mä haluan sitten hypätä kuvassa sellainen ilmahypyn tuolta lavalta”.

Ja Mervihän hyppäsi. Vauhdilla ja rohkeasti. Niin kuin elämässään muutenkin.

Teksti ja valokuvat: Jaana Jetzinger, pilapiirros: Make.