Kiusaaminen

Viimeksi muokattu: 3.8.2022
Perusopetuslain 29 §:n mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Mäntsälän kouluissa on nollatoleranssi koulukiusaamista kohtaan. Sivistyslautakunta on hyväksynyt 15-kohtaisen toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän estämiseksi.

Kouluyhteisön jäsenet sekä kodin ja koulun välinen yhteistyö on avaina on avainasemassa koulukiusaamisen ehkäisyssä ja sen estämisessä. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään koulussa tai koulumatkoilla. Jokaisen lapsen ja nuoren tulee voida tuntea olevansa turvallisessa ympäristössä silloin kun hän on koulussa tai oppilaitoksessa.

Jos kohtaat kiusaamista, väkivaltaa tai häirintää koulumatkan aikana tai koulussa ollessasi, kerro siitä välittömästi koulun aikuiselle.

 

Toimenpideohjelma kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ennaltaehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi

Sivistyslautakunta hyväksyi lokakuussa 2021 Mäntsälään oman toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ennaltaehkäisemiseksi ja niihin puuttumiseksi. Ohjelman tavoitteena on yhdenmukaistaa koulujen ja lukion käytänteitä ja toimintatapoja kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän vastaisessa työskentelyssä.

Mäntsälän toimenpideohjelma liitetään osaksi edellä mainittua koulujen lukuvuosisuunnitelman liitettä. Mäntsälän toimenpideohjelmassa nimetään 15 eri toimenpidettä perusopetuksen kouluihin ja lukioon:

Koulurauhaa!

Mäntsälän koulut kampanjoivat kevätlukukaudella 2022 koulukiusaamista vastaan. Toiminta sai alkunsa Myllymäen koulun oppilaskunnan haasteesta, jossa koulu haastoi kunnan muut koulut mukaan kiusaamisen vastaiseen kapinaan. Kampanja koettiin laajalti tärkeäksi, ja siihen yhtyi kunnassa osallistujia myös muualta kuin kouluyhteisöistä. Haaste sai myös paljon näkyvyyttä kunnan eri viestintäkanavissa. Viikkojen aikana kouluissa muun muassa marssittiin kiusaamista vastaan, tehtiin sopimuksia siitä, että ei kiusata ja työskenneltiin monin erilaisin tavoin aiheen parissa.

Kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän vastainen suunnitelma

Perusopetuslaki edellyttää kaikilta kouluilta koulukohtaista suunnitelmaa oppilaiden suojaamiseksi kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä. Mäntsälässä tämä suunnitelma päivitetään joka vuosi. Suunnitelma on osa koulujen vuosittain tekemään lukuvuosisuunnitelmaa, yksi lukuvuosisuunnitelman liitteistä. Lisätietoa lukuvuosisuunnitelmasta

Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistellut eri hallinnonalojen yhteistyönä toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi. Tämä toimenpideohjelma on huomioitu Mäntsälän 15-kohtaisen toimenpideohjelman valmistelussa.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Koulujen velvollisuuksiin kuuluu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen.

Tasa-arvolaki velvoittaa oppilaitokset niin kutsutun toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman laatimiseen vuosittain yhteistyössä henkilöstön ja oppilaiden tai opiskelijoiden kanssa. Tämä suunnitelma tähtää oppilaitoksen tasa-arvoa edistävän toiminnan kehittämiseen.

Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa oppilaitokset laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman. Myös tämä suunnitelma tulee tehdä yhteistyössä henkilöstön, oppilaiden ja opiskelijoiden sekä myös huoltajien kanssa.

Mäntsälässä koulut tekevät tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosittain. Suunnitelma on osa koulujen lukuvuosisuunnitelmaa, yksi lukuvuosisuunnitelman liitteistä. Lisätietoa lukuvuosisuunnitelmasta