Ohjaus- ja valvontavastuut

Viimeksi muokattu: 10.1.2023
Nuorella on hakeutumisvelvollisuus perusopetuksen ja nivelvaiheen koulutuksen jälkeiseen koulutukseen (10 §). Hakeutumisvelvollisuus on myös nuorilla, jotka ovat ilman opiskelupaikkaa esimerkiksi opintojen keskeytymisen vuoksi.
  • Oppivelvollisen huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollinen suorittaa oppivelvollisuuden. (9 §)
    Huoltaja, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö 9 §:ssä säädetyn velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden suorittamista, voidaan tuomita oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä sakkoon. (22 §)

    Oppivelvolliselle itselleen ei ole asetettu sanktioita oppivelvollisuuden laiminlyönnistä.

  • Perusopetuksen ja nivelvaiheen koulutuksen järjestäjällä on hakeutumisvelvoitteen ohjaus- ja valvontavastuu, kunnes oppivelvollinen aloittaa jatko-opiskelunsa (11 §).

    Ohjaus- ja valvontavastuu siirtyy kunnalle, jos nuori ei opiskele toisella asteella tai nivelvaiheen koulutuksessa
    • elokuun loppupuolella vuosittain päätettävänä oppivelvollisuuden ”tarkistuspäivänä”
    • kuukauden kuluttua opintojen päättymisestä, jos perusopetus tai nivelvaiheen koulutus päättyy muuna ajankohtana kuin kevätlukukauden lopussa.

    Asuinkunta osoittaa nuorelle opiskelupaikan valmentavasta koulutuksesta, jos nuori ei itse hae opiskelupaikkaa.

  • Oppilaitoksen on seurattava oppivelvollisen opintojen edistymistä. Oppilaitos ilmoittaa huoltajalle, jos oppivelvollinen ei suorita opintojaan opiskelusuunnitelmansa mukaisesti. Oppilaitos selvittää, onko oppivelvollinen saanut riittävästi tukea opinnoissa edistymiseen. Tarvittaessa oppilaitos myös ohjaa oppivelvollisen hakeutumaan muiden tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin (esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut, nuorisotoimen palvelut, kuntoutuspalvelut).

    Ohjaus- ja valvontavastuu alkaa, kun oppivelvollinen on aloittanut opintonsa ja päättyy, kun oppivelvollisen opiskeluoikeus tai oppivelvollisuus päättyy.

  • Kun nuoren opinnot keskeytyvät ja nuori jää ilman uutta opiskelupaikkaa, nuoren asuinkunta on velvollinen yhdessä nuoren ja hänen huoltajansa kanssa etsimään nuorelle uuden opiskelupaikan.

    Asuinkunta osoittaa nuorelle opiskelupaikan valmentavasta koulutuksesta, jos nuori ei itse hae opiskelupaikkaa.

Lisätietoa ja yhteystiedot

Lisätietoja perusopetuksen aikana antavat oman yläkoulun oppilaanohjaajat, toisen asteen opintojen aikana oma toisen asteen oppilaitos.

Mikäli nuorella ei ole opiskelupaikkaa, valvontavastuun osalta lisätietoa antavat Mäntsälän kunnan oppivelvollisuuden seurannan kuntaohjaaja ja -valvoja Titta Siikala ja päättävä viranomainen Taru Kuparinen.