
Apulaisjohtajat vahvistavat varhaiskasvatuksen arkea Mäntsälässä
Viimeksi muokattu: 6.3.2025Apulaisjohtajuus tuo konkreettista tukea ja sujuvuutta päiväkotien arkeen. Mäntsälässä apulaisjohtajat toimivat sillanrakentajina henkilöstön ja johdon välillä, helpottaen työkuormitusta, parantaen työilmapiiriä ja varmistaen, että pedagoginen laatu säilyy korkeana. Apulaisjohtajien ansiosta varhaiskasvatuksen opettajat saavat enemmän tukea työlleen ja aikaa keskittyä lasten kanssa työskentelyyn, kun apulaisjohtaja on auttamassa ja tukemassa heitä.
Ehdimme nyt paremmin keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään, lapsiin. Tämä motivoi ja innostaa meitä varhaiskasvattajia.

Keväiset kuraleikit innostavat Kaunismäen päiväkodin lapsia
Tukea ja sujuvuutta arkeen
Apulaisjohtajina Mäntsälässä toimivien Soilen ja Katin työpäivät ovat vaihtelevia ja täynnä merkityksellisiä kohtaamisia. Soile vastaa työvuorosuunnittelusta, uusien työntekijöiden perehdyttämisestä ja henkilöstön tukemisesta. Hän liikkuu ryhmissä, kuuntelee tiimien tarpeita ja auttaa ratkaisemaan arjen haasteita.
Kati taas on ottanut vahvan roolin päiväkodin toimintojen kehittämisessä. Hän on perehdyttänyt henkilökuntaa uuteen asianhallintaohjelmaan, laatinut selkeitä kuvallisia ohjeita ja organisoinut työvuoroja sekä työsopimuksia. Tärkeintä on kuitenkin se, että hän on läsnä – auttamassa, ohjaamassa ja varmistamassa, että arki sujuu jouhevasti.
Apulaisjohtajien työ on monipuolista ja käytännönläheistä. He ovat päivittäin läsnä päiväkodin arjessa, kuuntelevat ryhmien tarpeita ja auttavat ratkaisemaan mahdollisia haasteita jo ennen kuin ne kasvavat suuriksi ongelmiksi.
Parannuksia työilmapiiriin ja pedagogiseen laatuun
Apulaisjohtajamallin ansiosta päiväkodin johtajilla on enemmän aikaa keskittyä strategiseen kehittämiseen, työntekijöiden tukemiseen ja esimerkiksi ennakoimaan sijaisjärjestelyjä. Ryhmissä toimiville varhaiskasvatusten opettajille malli tarjoaa mahdollisuuden keskittyä pedagogiseen toimintaan ja läsnäoloon ryhmässä. Tämä vahvistaa koko tiimin yhteishenkeä ja varmistaa, että jokainen työntekijä saa tarvitsemansa tuen.
Apulaisjohtajat ovat saaneet ryhmiltä kiitosta avustaan ja helposti lähestyttävästä roolistaan. Heidän työnsä ansiosta työilmapiiri on parantunut, ryhmien arki on sujuvampaa ja työkuorma jakautuu tasaisemmin. Kun henkilöstö voi hyvin, myös lasten saama varhaiskasvatus on laadukkaampaa.
Teksti ja kuvat: Irina Patrikainen

Soile Arola ja Kati Junnonaho. Päiväkodin sujuva arki syntyy yhteistyöllä.